Ylen presidenttikysely: Sauli Niinistö mieluisin ehdokas

2 min 10.12.2015 YLE Uutisluokka

Sauli Niinistö on ylivoimaisesti suosituin henkilö seuraavaksi presidentiksi. Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan toiseksi suosituin ehdokas vuoden 2018 vaaleissa olisi Pekka Haavisto. Muiden mahdollisten ehdokkaiden kannatus jää vähäiseksi.


Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan istuva presidentti Sauli Niinistö on ylivoimaisesti suosituin ehdokas Suomen seuraavaksi presidentiksi. Hänet valitsi kaikkein mieluisimmaksi ehdokkaaksi 45 prosenttia vastaajista. Niinistö ei ole vielä kertonut, aikooko hän pyrkiä toiselle kaudelle vuonna 2018 pidettävissä presidentinvaaleissa. Suomessa presidenttikaudet on rajoitettu kahteen. Vuonna 1948 syntynyt Sauli Niinistö olisi mahdollisen toisen kauden päättyessä 75-vuotias.

Ylen kyselyssä vastaajille annettiin lista mahdollisista ehdokkaista, joista he saivat valita mieluisimmat. Edellisten presidentinvaalien asetelma jyllää, sillä kaikkein mieluisimmat ehdokkaat Suomen seuraavaksi presidentiksi ovat istuva presidentti Sauli Niinistö ja vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto, joskin ero heidän välillään on suuri. Vähiten mieluisina mahdollisista ehdokkaista pidetään ulkoministeri Timo Soinia sekä europarlamentaarikkoina tällä hetkellä vaikuttavia Paavo Väyrystä ja Jussi Halla-ahoa.

Ylen uutisia aiheesta


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet