Levy-yhtiöt uskovat: Nyt on viimeinen joulu, kun lahjaksi annetaan CD

2 min 8.12.2015 YLE Uutisluokka

Nyt on viimeinen joulu, kun musiikkia vielä ostetaan fyysisinä lahjoina suuria määriä. Näin uskotaan suurimmissa levy-yhtiöissä. Valtaosa musiikista kulutetaan Suomessa jo digitaalisesti. Cd-levyjen myynti vähenee koko ajan. Joululevyt käyvät edelleen kuitenkin kaupaksi varsinkin silloin, kun ne yhdistetään suosittuihin joulukonsertteihin.

Musiikin myyntitulot ovat siirtyneet vahvasti digitaalisille markkinoille. Musiikkituottajat-järjestön mukaan Spotifyn, Deezerin ja Tidalin tapaiset suoratoistopalvelut ovat kasvaneet tänä vuonna 40 prosenttia. Viime vuonna musiikin digitaaliset palvelut ohittivat ensimmäistä kertaa Suomessa perinteisten levyjen myynnin. Nyt digitaalisen musiikin menekki korvaa jo sen, että fyysisiä levyjä myydään koko ajan vähemmän. Äänitteiden kokonaismyynti on siis kääntynyt taas plussan puolelle.

Spotifyn tapaiset suoratoistopalvelut ovat satsanneet erityisesti kotimaiseen musiikkiin. Palvelun suomalaiselle käyttäjälle tarjotaan räätälöidysti kuunneltavaksi suomalaisia artisteja. Digitaalisen musiikin lisäksi alalla on toki muitakin trendejä. Vinyylilevyt ovat palanneet suosioon jo jonkin aikaa sitten. Nykyään levymyynnin tuloja korvataan myös keikoilla ja konserteilla. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet